Olen laulaja, jonka pääasiallinen fokus on tällä hetkellä hautajaisissa. Tulen kaksikielisestä ja musikaalisesta perheestä. Olen laulanut koko ikäni erilaisissa kuoroissa ja yhtyeissä. Olen myös opiskellut Sibelius Akatemian pedagogiikan harjoitusoppilaana. Solistina olen osallistunut useaan kilpailuun ja viimeiset seitsemän vuotta olen ollut coverbändinlaulajana esiintyen erilaisissa tilaisuuksissa, kuten häissä ja yritysjuhlissa.
Ohjelmistoni on kattava ja sisältää sekä klassisen että populäärimusiikin. Minulla on laaja rekisteri ja lämmin ja kantava ääni. Sopimuksen mukaan voin säestää itseäni pianolla, sekä tehdä duokeikkoja kitaristin kanssa.
Ohjelmistoni ei rajoitu pelkästään näihin kappaleisiin, vaan olen avoin lauluesiintymisen tilaajan toivomuksille.
Hautajaisissa ja häissä ohjelmistoon kuuluu myös kaikki virret suomeksi ja ruotsiksi. Olen avoin lähiomaisten toivomuksille.
s